tiistai 10. maaliskuuta 2015

143# On pomput mahtavia

On, on, varsinkin Fredin kanssa

Hellurei ja hellät tunteent! Ratsastin jälleen, kun kenttä oli vapaa ja ei tarvinnut edes hoitohevosta mennä katsomaan, joten kerkesin menemään ihan uloskin asti. Etsin jotain hevosta millä hypätä, taas vaihteeksi. Päädyin Frediin. Viimeksi kun Fredillä menin maastossa herran jalka, joka on oireillut aika paljon kaatumisensa (siskon kanssa) jälkeen, oli aika kipeä taas vaihteeksi.. Nyt se oli jo todella paljon parempi ja halusin herran mielenpiristykseksi hypätä. Suurin oli vain se 60cm, koska ainakin itselläni oli hyvinkin rankka päivä, ainakin liikunnan ohella.

Aloitin uralla ravaten ja laukaten, paljon ympyröitä ja kiemuroita. Teimme taivutuksiakin, sillä Fred oli aika jäykkä. Käännökset laukassa ja ravissa olivat hyvin jäykkiä, mutta kyllä se Fred siitä vetreytyi. Yritin vähän väistellä esteitä ja keksiä kaiken laista. Alkuveryttelimme enemmän oikeaan suuntaan, joka on tosin heikompi suuntani, ehkä siis oli vähän syytä treenata sitä. Oikeastaan Fred tuntui paremmalta melkein oikeaan suuntaan, taitaa olla oikea kylkinen kaveri.



Oikea laukkako parempi?

Sen jälkeen rupesimme hyppäämään kahta suhteutettua pystyä. Välissä oli tälläkertaa vain yksi askel ja siksi siihen vaati vähän voimaa korkeammilla esteillä. Fredillä meni aika hyvin, vaikka menimmekin enemmän vasempaan suuntaan. Fred liikkui reippaasti ja kulki hyvin pohkeiden välissä. Välillä yritettiin laiskotella, mutta kyllä se liikkeelle lähti. Kaikinpuolin oli mukava hypätä Fredillä pitkästä aikaa. Kentälle raahattu kolmas este, jäi aika tarpeettomaksi. Linjaa menimme 60cm korkeuteen asti, tosin ensimmäinen este oli vain 30cm, koska en viitsinyt sitä nostaa.


Ainakin on ilmavaraa, eikö?




Fredin ilme.. Nope.




Lopuksi menimme pientä jalannostelu tehtävää, käynnissä, ravissa ja laukassa. Menimme siinä sivussa vielä vähän ravia ja laukkaa uralla, hiukan taivutuksia ja laukanvaihtoja. Fred oli tässä vaiheessa jo aika laiskahko, mutta liikkui pyytäessä. Laukanvaihdot tosin vähän oli maatalaahaavia aluksi, kunnes päättäväisen ratsastuksen jälkeen niistäkin tuli kauniimpia. Hieno Fred!





Haha, ihan mallisuoritus!

Nähdään ensikerralla ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näytetään vasta hyväksymisen jälkeen, joten ethän lähetä viestiäsi useampaan kertaan? Kiitos!