tiistai 29. syyskuuta 2015

184# Ei kipinää

Nimittäin minulla ja Alicella

Olen nyt jonkin aikaa harkinnut myyväni Alicen, sillä viimeaikoina meillä ei ole oikein synkannut niin sanotusti. En tosin usko, että meille koskaan olisi synkannut. Tänään Alice oli laiskalla päällä, joten jouduin ottamaan tammalle raipan avuksi. Siihenkin oli vain kaksi tapaa tapaa reagoida; ei reagoi ollenkaan tai pukittamalla. Katsotaan nyt mitä tulevaisuus tuo. 




Aiheesta nopeasti poiketen Kenna on muuttanut uuteen osoitteeseen valitettavasti. Tulevaisuus on kuitenkin kirkkaan näköinen! Ja olen nyt aika pahoillani näistä yksinkertaisista postauksista, mutta minulla ei ole aikaa tai sitten kulutan sen muuhun, nimittäin olisi saksan kokeet tulossa ja minua ei yhtään innostaisi valmiiksikaan, niin yritän nyt pitää tätä koulunkäynnin liekkiä hereillä. Toisin sanoen pakenen koulutöitä tänne blogin puolelle. Miten saisin itseni inspiroitua opiskelemaan?










No eheei!


Näkyillään taas blogin tai vaikka instan puolella! ;)