maanantai 28. syyskuuta 2015

183# Kun luulee tehneensä virheen

.. Muttei tehnytkään?

Hellurei! Olen viimeaikoina ostanut talliin jo entuudestaan tutun ponisen. Eli kaikille varmaankin edes jotenkin tuttu Lilla. Aluksi ajattelin, etten aijo ponia ostaa oli hinta mikä hyvänsä, mutta päädyin sittenkin ostamaan ponin itselleni. Heti rahat annettuani tuli pienen pieni katumuksen tunne, että jos tämä olikin virhe? En ole ollut kovin innostunut ponista ennenkään, mutta ehkäpä se johtui siitä ettei poni ollut oma? En tiedä. Lilla ei hurjia osaa ja siitä on vain pienien luokkien kilpuriksi, mutta se saa nyt jäädä muiden puskaponien kanssa köllöttelemään.







Olen nyt pari kertaa sillä mennyt ja ensimmäisellä kerralla totesin, että ponilla iskee lapa läpi ikävästi. Varsinkin laukassa ja en muutenkaan tykännyt sen askellajeista. Positiivisiakin puolia kuitenkin löytyi; ponin reippaus ja työmoraali (johtuuko pitkästä liikutustauosta?), sekä jotenkin ihastuttava hyppytyyli, vaikkei se ulkopuolisten tai varsinkaan kameran silmään oikein nappaa, eikä näytä ihastuttavalta! Aloitettiin Lillan kanssa ihan ravailusta ja laukasta, sekä sitten hypättiin. Lopuksi annoin jopa vähän irrotella, kun sitä energiaa tuntui olevan.













Kyllä sieltä ilmavuuttakin löytyy!



Näkyillään viimeistää syyslomalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi näytetään vasta hyväksymisen jälkeen, joten ethän lähetä viestiäsi useampaan kertaan? Kiitos!