Kyllä. Ei. Ehkä.
Kisakammo? Eihän tuollaista edes ole.
Tiedättekö tunteen kun ennen kisoja rintaa puristaa ja henki ei meinaa kulkea? Normaalia jännistystä se luultavasti vain on. Kädet saattavat hieman täristä ja ajatukset karkaavat negatiivisiin, sekä pahimmat pelkosi käväisevät mielessäsi. Entäs jos jotain sattuu? Entä jos joudunkin olemaan ihan yksin? Entä jos nolaan itseni? Entä jos en osaakkaan?
Olen itse monesti joutunut käymään monta edellistä kysymystä läpi päässäni ennen kisapaikalle ilmestymistä. Mietin monta kertaa pitäisikö minun perua ja jättää menemättä, sillä ei minulla kuitenkaan tänään rullaisi yhtään hyvin, jalatkin tuntuvat hirveiltä ja mieli on maassa. En tiedä kärsiikö kukaan muu kisakammosta suoranaisesti, mutta minä kärsin.
Minä elämäni ensimmäisissä kisoissa vuonna 2014
Kuva palkintojen jaosta (2. sija 70cm luokasta)
Kuva palkintojen jaosta (2. sija 70cm luokasta)
Pidän treenaamisesta yksinäni, sillä kukaan ei ole arvostelemassa menemistäni, eikä jouruamassa. Onneksi kuitenkin kyseiset piirteet ovat todella harvassa keppihevospiireissä. Valitettavasti arkana, ujona ja herkkänä persoonana kuitenkin nopeasti saan pienestäkin sosiaalisenkammon ja jään nopeasti pois syistä sun toisista. Kyseinen herkkyys ja sosiaalikammo on jäänyt ala-asteajoiltani, jolloin minua syrjittiin ja kiusattiin rankasti. Keppihevospiireissä tätä ei ole koskaan tapahtunut ja tämä harrastus ja sen porukka on päästänyt minut upeasti piireihin mukaan.
Mukavista ihmisistä, vaihtelevasta menestyksestä ja kaikesta muusta huolimatta minua hirvittää lähteä kisapaikalle. En tiedä miten saan itseni lähtemään loppujen lopuksi kisaamaan, mutta olen onnellinen siitä, että rohkeutta löytyy sen verran vielä.
Onko teillä kokemusta kisakammosta? Miten helpotatte sitä?
