lauantai 22. lokakuuta 2016

253# VKK Cup 22.10.

Kisojen huumaa!

Tänään olinkin kisaamassa pitkästä aikaa. Aamulla en odottanut suuria tulevalta kisapäivältä ja jännitys kaasaantui nopeasti harteille. Kisapaikalle saavutuaani oli monta tuttua kasvoa vastassa jonka vuoksi kisajännitys katosi nopeasti. Starttasin vain viidessä eri luokassa, joista yksi oli esteluokka, kaksi koululuokkaa ja kaksi näyttelyluokkaa. Ratsuina minulla oli Bitte ja Fred, jotka pääsivät myös muutaman muun ratsastettavaksi kilpailujen kulun aikana. Kilpailut vierähtivät mukavasti, eikä suurenpia traumoja jäänyt heh. Kuvista kiitos Nelli, KhtHorsma! 


Ensimmäinen ratsastamani luokka oli esteluokka, joka tietenkin oli tyyli. Kilpailuissa oli vain yksi tyyliluokka, eli pääsin hyppäämään esteitä vain 30-40cm korkuisena. Ilma oli todella kylmä ja itsellä oli lihakset ja nivelet aika jäässä kun suoritus alkoi. Askeleet eivät oikeen tuntuneet mahtua ja pitkä rata uuvutti minut ja Fredin nopeasti. Kuitenkin selvittiin kunnialla puhtaan radan kera ja ansaittiin suorituksellamme 1. sija! Oma esteluokkani oli vasta toinen ja tämän jälkeen oli ainakin vielä neljä esteluokkaa ennen koululuokkien alkua, joten päätin opetella viimein vuoden 2009 raviohjelman johon en kerennyt ennen kisoihin lähtemistä tutustua. Hups.

Pian olikin aika startata ensimmäisenä raviohjelma Fredin kanssa. Fred tuntui ihan superilta, eikä rata tuottanut meille suuria ongelmia. Totta puhuen minusta oli super kiva toteuttaa rata ja se tuntuikin ihan hyvältä. Pisteet pyörivät kahdeksan ja kymmenen välillä, joista suurin osa olikin ysejä. Kokonaispisteitä ansaitsimme 136, kun maksimi pistemäärä oli 150. Prosentteina tämä olisi omien laskujeni mukaan n. 90,6% ja tällä me ylsimmekin raviluoan voittoon! Fredikin oli erittäin ylpeä itsestään ja kyllä se vaan synnynnäinen kouluponi!




Fred päätyi toisen kilpailunjärjestäjän ratsastettavaksi! Sai pappa niveliin vauhtia ;)

Raviluokan jälkeen olikin kür. Heti radalle päästyäni tiesin, ettei radasta kirjaimellisesti tulisi yhtään mitään. Jalat tuntuivat enemminkin rautatangoilta kun jaloilta. Heti radan alettua askeleet muuttuivat niin tahmeiksi kun pystyivät. Jalat eivät nousseet, eikä piaffi-paffi täytteisestä radastani tullut juuri mitään. Väsytti ja jomotti. Rata päättyikin normaalia lyhyempään, enkä todellakaan odottanut itselleni minkään sortin sijoitusta. Kuitenkin saimme yllätyksekseni 19/20 pisteet, jolla voitimme.

Enää oli jäljellä näyttelyt, jotka pidettiin sänkkärillä. Ensin olin tammaluokassa Bitten kanssa, josta saimme hevosen ulkonäöstä 10/10 ja askeleista 9/10 kommenteilla sulavat ja ilmavat. Voitimme luokan ja sain taas olla ylpeä hieman turhan pirteästä tammasta. Pellolla juokseminen liinassa ollut niin hauskaa kuin se, että olisi voinut juosta ilman liinaa! Haha. Fred olikin sitten ruuna/ori luokassa, josta napsasimme itsellemme 2. sijan. Ulkonäköpisteitä Fred keräsi 9/10 ja liikkeistä 9/10. Kommenttina meille kahdelle tuli komea hevonen jota hieman nauroin, sillä Fredihän on poni!