keskiviikko 11. marraskuuta 2015

190# Uudistunut tallinen

Viimein ja vihdoin!

Hellurei. Tallia rempattiin tossa kesälomalla ja hiukan sen jälkeen. Tallin eteistä paremmin sanottuna. Sisäpuolellekkin asti tehtiin jonkin tyylisiä muutoksia, muttei kovin isoja. Se tuli valmiiksi jonkin aikaa sitten ja sain laitettua tavaratkin sinne järjestykseen. Tällähetkellä pientä sekasortoa on havaittavissa ainoastaan hevosten suhteen, mutta se on kai ihan ymmärrettävää kun joudun kantelemaan niitä edes takaisin ja ne vaan jäävät aina siihen eteisen puolelle. Ehheh..

Tallia on päätynyt koristamaan hevosenkenkä!
Kuva on julkaistu aikaisemmin blogissa.

Naulakko ja sen alue keskeneräisenä..
Kuva on julkaistu aikaisemmin blogissa.

Naulakko nykyään näyttänee täydeltä!

Eteisen naulakon järjestys muuttui täysin sen mukaan onko hevosella loimea vai ei, sillä minun piti saada loimet johonkin nättiin järjestykseen. Järjestys on nykyään Hurjimus, Vekku, Omg, Ficu, Fred ja Disney. Sisempänä on myös naulakko jonka järjestys on myöskin muuttunut ja on nykyään Demi, Tess, Mintta ja Prinssi. Valitettavasti enempää naulakkoja tallissa ei ole, joten loput suitset roikkuvat kauniisti ennen niin sanottujen ''loimitelineiden'' luona. Siellä on siis Cassun, Lillan, Tetriksen ja Hypen suitset. Hevosten karsinapaikka järjestys niin sanotusti on myös muuttunut, mutta minun on mahdoton muistaa sitä näin ulkoa, varsinkin nyt kun hevoset ovat ihan mullin mallin tallissa.

Vanha kuva sisimmästä suitsitelineestä.
Kuva on julkaistu aikaisemmin blogissa.

Hevoset mullin mallin, joukossa myös mm. Orion, joka ei ole minun,

Ylemmässä kuvassa näkyy selvä muutos eteisessä. Penkit on maalattu, sekä seinät ja ikkunan karmit. Matto on uusittu ja mankka on uusi lisäys tallissa. Kaikin puolin siistimpi ja näyttäisikin siistimmältä jos jaksaisin vaan raivata nuo hevoset toiselle puolelle tallia. Huhhuh mikä sotku noiden hevosten suhteen! Myös verhot ompi vaihdettu ja nekin näyttävät huomattavasti siistimmiltä. Talli on siis kerinnyt muuttua jumalan kiitos vain parempaan päin ja toivon mukaan se pysyy nyt myös siistinä!

189# Hatt-- eikun Hype

Kukas tää Hype o?

Porin murretta vähän tohon otsikkoonkin heh. Tosiaan moikka! Hype on tallin uusin karvapallo. Hypen saattaa muistaa sen edellisestä elämästä. Kyseinen poninen oli kaapissa varmaan vuosia, en edes muista kuinka kauan se siellä on muhinut. Mutta sitten keksin, että minähän voisin uudistaa kyseisen kepukan. Ajattelin kokeilla jotain uutta. Totta puhuen trimmasin, vähän värjäsin ja uudistin silmät. Näin ponista tuli jo siedettävämpi ja päätin antaa sille uuden yrityksen. Olin tosissani vaan liian laiska koskemaan sen harjaan tai korviin. Joka tapauksessa tässä on Hype!




Törmäillään taas pian!