maanantai 31. elokuuta 2015

177# Niin helpottunut

Hahhaa! Nyt on hyvä mieli ja kaikki..

Olin saanut kameran lainaksi (järjestelmäkameran) ja tietenkin päädyin heti kuvaamaan sillä keppihevostelua. Kuvien ottaminen oli nyt niin vaivatonta ja helppoa! En voinut muutakun nauttia pelkistä kuvien ottamisesta, vaikka toki tulihan sitä ratsastettuakin. Ratsuksi valitsin Tetriksen. Tänään minun ei pitänyt ratsastaa, mutta hyppäsin sitten kepukan selkään sittenkin! Ja lainaan toivon mukaan kameraa taas pian.. No joka tapauksessa nyt saatte nauttia vähän paremmista kuvista.







Pitkä laukka kenties?














Jaa että miten nuo jalat on taas?

Nähdään taas piakkoin! ;)

sunnuntai 30. elokuuta 2015

176# Onneton ratsastus

Älä muuta sano!

Hei. Olin ratsastelemassa Dinseyllä kerrankin kun jaksoin. Päätin mennä Disneyllä pelkällä riimulla. Viimeaikoina on ollut aika rentoa, kun on menty pelkillä riimuilla ja kaulanaruilla, heh. Heti alussa nilkka rupesi taas kipuilemaan ja se jos joku ärsyttää. Kun viimein nilkka oli ok, niin alkoi kaameat vatsakivut. Menin kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin lopetin ja nyt ollaan selvitty siitäkin.








Minulle on sanottu että mulla on pitkä laukka..


Nähdään toivon mukaan vähän myöhemmin... :)

175# Tallin remontointia

Siis saunan.. eiku tallin


Nonni. Täällä taas. Minun talliani, eli saunaa on vähän rempattu sisäisesti ja on nyt oikein siisti ja mukava näköinen, parempi kuin vanha. Kaikkia kamoja ei vielä voi laittaa paikalleen tai sitten en ole vaan laiskuuttani jaksanut laittaa niitä paikoilleen. No joka tapauksessa tallissa on siis meno päällä ja siksi en ole kovin paljon siellä viimeaikoina hyörinyt. Toitaiseksi tallin eteinen/käytävä näyttäisi tältä:



Sisempi talli huomattavasti sekaisin!

Sekä jonkin aikaa sitten tallin etuoveen on kiinnitetty ihka oikea hevosen kenkä..


Tämä oli lähinnä joku pieni piristyspostaus tänne väliin, ennen kun saatte ratsastuspostausta! :)

174# Ihme ja kumma

Mitä on meneillä?


Olen tosiaan monien vuosien jälkeen onnistunut taas innostamaan siskoani kepparipuolelle. Eilen siis ratsastelimme illalla, joten kuvat eivät ole parhainta laatua, anteeksi siitä. No jokatapauksessa ensin päädyimme pyörimään kentällä. Mennen esteitä ja koulua. Menin ensin Prinssillä ja sen jälkeen Alicella ja menin molempien kera kaulanarulla, siskoni taas nappasi itselleen Cassun, mutta nousi myös Prinssin selkään. Kuten minäkin päädyin Cassun selkään vaihtelun vuoksi.





Tyyli taas hakusessa.. kääk











Cassu rupesi villiksi..



Sitten olikin Alicen vuoro astua kehään!

Ratsastelun jälkeen menimme tielle vähän kuvailemaan ja muutenkin pyörimään. Kävelimme siinä samalla pikkulenkin loppuverryttelyksi. Lähdimme vielä sen jälkeen iltamaastoon, jossa olimmekin melkein kokonaisen tunnin. Siitä en viitsi alkaa kirjoittelemaan ainakaan toistaiseksi.




Mitäs tässä tapahtuu?

Nähdään toivon mukaan taas pian! Viime postauksesta olikin aikaa..